Tuoreita sardiineja voi olla vaikea saada, mutta toisaalta kilohaili käy yhtä hyvin. Tämä on helppo tapa valmistaa niitä. Kokonaisvalmistusaika on noin 10 minuuttia. Kalaa ei tarvitse grillata avotulella vaan grillaaminen onnistuu myös uunissa. Sardiinit sopivat alkuruoaksi, joko sellaisenaan tai yhdessä vihersalaatin tai sahramiriisin kanssa.

Resepti on Mireille Johnstonin Det provensalska köket -kirjasta, ja se on kuudelle hengelle.

Valmistusaineet
24 pientä perattua sardiinia (päineen)
suolaa
2 rkl jauhoa
2 sitruunan mehu
rouhittua mustapippuria
3 rkl persiljasilppua
3 valkosipulinkynttä puristettuna
1 rkl oliiviöljyä

Valmistusohje
1. Kuumenna uunin grilli.

2. Huuhtele ja kuivaa sardiinit, ja ripottele niiden päälle suolaa ja jauhoa.

3. Asettele sardiinit uunivuokaan, ja laita vuoka uuniin aivan grillivastuksen alle. Grillaa kaloja pari minuuttia molemmilta puolilta.

4. Laita sardiinit lämmitetylle tarjoiluvadille. Kaada päälle sitruunamehua, mausta suolalla ja pippurilla, ripottele päälle persiljaa ja valkosipulia, ja lorauta päälle hieman öljyä.

Jos sardiinit ovat suuria, valmistuksessa on ehkä hieman enemmän työtä. Täytä silloin kalat keitetyllä pinaatilla ja laita ne vadille. Ripottele päälle leivänmuruja, ja lorauta sitten hieman öljyä. Grillaa uunissa 5 minuuttia. Kaada päälle sitruunamehua ennen tarjoilua.


Birthday Bluejay
Ranskalaisia viinejä Sitemap