Tähän ruokaan käy mikä tahansa suuri ja kiinteä kala, tässä reseptissä on käytetty meriahventa, valkoturskaa tai turskaa. Salaatinlehden avulla kala säilyttää mehukkuutensa valmistuksen aikana. Resepti on Mireille Johnstonin Det provensalska köket -kirjasta (Forum), ja se on kuudelle hengelle.
Valmistusaineet
2 rkl punaviini- tai valkoviinietikkaa
3–4 salottisipulia silputtuna
1 n. 2,5 kg:n meriahven
suolaa
vastarouhittua mustapippuria
2 tl timjamia
1 rkl oliiviöljyä
1 halkaistu laakerinlehti
1 salaatinlehti
n. ½ dl persiljasilppua
Valmistusohje
1. Lämmitä etikka paistinpannussa, ja anna salottisipulin kiehua hiljalleen siinä 5 minuuttia tai kunnes se on pehmeä.
2. Lämmitä uuni 200 asteiseksi.
3. Perkaa, huuhtele ja kuivaa kala. Mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla sekä sisä- että ulkopuolelta.
4. Täytä kala salottisipulilla ja viinietikalla, ja tiputa pinnalle vähän oliiviöljyä. Laita halkaistu laakerinlehti pinnalle ja peitä salaatinlehdellä. Kääri iso pala alumiinifoliota kalan ympärille ja käännä reunat kunnolla yhteen.
5. Laita paketti uunipannulle, ja paista sitä uunissa 40 minuuttia. Poista sitten sekä alumiinifolio että salaatinlehti. Ripottele silputtua persiljaa koko ruoan päälle ja tarjoile.